”Mihin tässä muka työnohjaajaa tarvitaan, mehän ollaan kasvatusalan ammattilaisia”

(eli työnohjauksen lyhyt historia kouluyhteisöissä)

Tuo otsikon kommentti esitettiin eräässä opetusalan koulutuksessa jokin aika sitten. Siitä kehkeytyi värikäs keskustelu osallistujien kesken, jossa pohdittiin työnohjauksen merkitystä ja roolia oppilaitosympäristössä. Kyseinen keskustelu jäi minua mietityttämään jo siitäkin syystä, että siellä nousi esille kysymyksiä, joihin ei siinä yhteydessä sen kummemmin ehditty paneutua. Tässä niistä joitakin.

Opettajan työssä ammatillisen vertaispalautteen saaminen on vähäistä

Toimiessani työnohjaajana opetusalan ammattilaisille teemaksi keskusteluissa on usein noussut opettajan ammatin erikoinen asema suhteessa palautteeseen. Palautetta tietysti tulee oppilailta ja opiskelijoilta, mutta se ei vähennä tarvetta ammatilliselle keskustelulle kollegoiden kanssa. Työnohjaus tarjoaa hyvän ja (toivottavasti) säännöllisen foorumin keskustelulle, jossa voi turvallisesti peilata omaa näkökulmaansa muiden samaa työtä tekevien näkemyksiin. Työnohjausryhmissä tulee jatkuvasti palautetta siitä, kuinka tarpeellista ammattiin ja työhön liittyvien asioiden jakaminen on. Tämä korostuu eritoten kasvatusalalla toimivien henkilöiden ryhmissä.

Työnohjaus on pääosin yksilötyöskentelyä ja näin ollen se ei suoraan hyödytä kouluyhteisöä kokonaisuutena

Tämän tyyppisiä kannanottoja kuului myös edellä viittaamassani keskustelussa. Työnohjausta tehdään sekä yksilötyöskentelynä että ryhmämuotoisena. Yksilötyönohjauksen vaikutukset kohdistuvat luonnollisesti ensisijaisesti yksilöön itseensä, mutta työnohjauksen yksilöä voimauttava vaikutus heijastuu myös koko yhteisöön. Kouluympäristössä ryhmämuotoinen työnohjaus toimii taas erinomaisesti työssäjaksamisen tukena sekä työn kehittämisen välineenä. Korostan tässä edelleen kollegiaalisen ryhmän merkitystä ammatillisessa kehittymisessä. Esimerkiksi jossain koulutuksissa esille tulleet asiat ja teemat voidaan työnohjauksellisissa keskusteluissa sillata käytäntöön, jolloin opitut asiat voivat jalostua konkreettiseksi toiminnaksi.
Ryhmätyönohjaus voi toimia kokoavana ryhmänä varsinkin niiden ammattilaisten joukossa, joilla ei koulussaan ole kovin montaa kollegaa. Tähän ryhmään kuuluvat esim. erityisopettajat ja oppilashuoltohenkilöstö. Samoin koulujen johto- ja esimiestehtävissä toimivat voivat hyvinkin hyötyä kollegiaalisista työnohjausryhmistä sillä he kohtaavat usein työssään asioita, joita ei välttämättä voi jakaa ihan kaikissa foorumeissa.

Työnohjaus on liian kallista, ei meidän koululla ole sellaiseen varaa

Tämä kysymys nousee esille lähes aina ja totta on että koulumaailmassa ei rahaa liikoja ole muutenkaan. Toisaalta tätä pulmaa on ratkottu nimenomaan järjestämällä ryhmämuotista työnohjausta, jolloin kustannukset osallistujaa kohden saadaan pidettyä kohtuullisina. Pienemmillä paikkakunnilla on tehty myös ratkaisuja, joissa ryhmä on koottu eri kouluista ja kustannukset on voitu näin jakaa koulujen kesken. Tämä toimii hyvin esimerkiksi erityisopettajien työnohjauksessa, jolloin saadaan samalla johonkin kuntaan toimiva erityisopettajien verkosto.

Työnohjaus ei vielä ole ehkä saavuttanut koulumaailman kehittämisessä ja kouluhenkilöstön työn kehittämisessä sitä jalansijaa, mihin sillä voisi olla mahdollisuus. Siihen lienee omat syynsä mutta olen vakuuttunut siitä, että tilanne korjaantuu tulevaisuudessa. Yhtenä perusteluna siihen on se, että työnohjuksessa on perimmiltään kyse ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja sen tarkastelusta. Näin on oppimisessa ja opettamisessakin.

Simo Uusinoka
KM, erityisopettaja, työnohjaaja